Olin jo kauan sitten miettinyt pitkän listan asioita, joita täältä Meksikosta todennäköisesti tulemme kaipaamaan. Nyt olen kuitenkin jo niin tiukasti lähtökuopissa, etten mitään ikävöintejä jaksa edes miettiä. Onhan se jo moneen otteeseen huomattu, että puolensa kaikessa, niin myös Meksikossa (tai Méxicossa) asumisessa.

Aivan varmaa on se, ettei liikennettä ainakaan tule ikävä. Tämä siitäkin huolimatta, että todella harvoin edes joudumme ruuhka-aikaan lähtemään liikkeelle kävelyetäisyyttä kauemmaksi.

Kuvassa näkyy risteys, josta pääsee yhdelle kaupungin pääväylistä,  Reformalle. Täällä Polancossa noita liittymiä ei ole ihan joka korttelissa, mutta siitä huolimatta lähes joka aamu liittymä suljetaan  liikenteeltä ilman ennakkovaroituksia. Tuossa kohtaa jää vaihtoehdoksi jatkaa Perifericolle, eli aivan väärään suuntaan, tai heittää u-käännös. Kun iso koulubussi alkaa tuossa risteyksessä uukkaria vääntää, on liikenne joka suuntaan poikki aika tovin. Liikennepoliisit seisovat vieressa ja varmaan tuumivat, miten hienosti osaavat hommansa hoitaa.

On myös ihan erillinen naisliikennepoliisi. Heidän tehtävänsä on seistä pientareella. Virkapuvut on hienot ja ripset ojennuksessa, mutta mitään järjellistä en ole heidän koskaan nähnyt tekevän. Eivät ilmeisesti ole vielä hoksanneet, että jalankulkijat kaipaisivat useinkin apua tien ylitykseen. Ehei, typykät korkeintaan näpräävät kännykkäänsä ja veltosti heiluttavat kättään, joskus lisäksi puhaltelevat pilliin.

Eipä meillä Santiagonkaan liikenteen suhteen kovin kummoisia odotuksia ole, joten toivottavasti voimme pysyä kävelylinjalla jatkossakin.