Saavuimme Havannaan Panaman kautta lauantaina iltapäivällä tunnin aikataulusta myöhässä. Lähdimme matkaan kukonlaulun aikaan valvottuamme koko yön ja ensimmäisen pätkän Panamaan nukuimme koko poppoo. Panamassa oli kiire jatkolennolle, jonka lähtöä jouduimme kuitenkin odottelemaan koneessa tunnin verran. Havannaan pääsee paljon nopeammin lentämällä suoraan Mexicosta, mutta meillä oli COPA:lle voucherit, joten lennoista emme joutuneet maksamaan paljoakaan, ja siitä syystä oli kierrettävä Panaman kautta. Panaman kentällä on muuten hurjasti kauppoja, mutta vaihdot yleensä niin tiukkoja, ettei niihin ehdi kunnolla tutustua. Ravintoloita en ole siellä nähnyt, ja kahviloitakin on kai vain yksi, lisäksi muutama hodari-koju.

Havannaan saapuessa passintarkastuksessa iski samanlainen epätoivo kuin viisumia hakiessani. Neuvostotyylinen tuima virkailija tutki passia siihen malliin, että itsekin jo aloin epäillä sitä väärennetyksi. Lisäksi passintarkastuksessa otetaan valokuva, ja sitä varten on seisottava pitkä tovi naama peruslukemilla. No ei siinä ihan heti tulisikaan mieleen vitsailla.

Pirautin heti lentokentältä Ruotsin suurlähetystössä Havannassa työskentelevälle Carmenille, jonka kanssa olin sopinut tapaamisen lauantai-illaksi. Sovimme, että Carmen tulee hakemaan meitä hotellilta kuudelta, olimme jo etukäteen sopineet syövämme Los Nardos -ravintolassa, jota meille oli suositeltu.

Taksimatka hotellille sujui ihmetellessä lähinnä liikeenteen vähyyttä ja kaupungin rapistuneisuutta. Samaan sarjaan kuului myös hotellimme, joskin odotuksetkaan eivät sen suhteen olleet korkealla. Hotellissa ehdimme ottaa pikaiset (kylmät) suihkut ja tavata Jonnan ja Jankon juuri ennen kuin Carmen saapui meitä hakemaan. Carmen oli selvittänyt, että ravintolaan kannattaa mennää ennen pahinta ruuhkaa, mikäli ei halua jonottaa sisäänpääsyä. Ruokaa sitten jouduimmekin odottelemaan todella kauan, mutta valtavat ja maukkaat annokset ja paikan mukava tunnelma ja seura korvasivat senkin odottelun.

Carmen ajelutti meitä vielä kaupungilla ennen kuin jätti meidät hotellille, jossa istuimme vielä jonkin aikaa iltaa. Väsymys painoi kuitenkin sen verran pahasti päälle, että nukkumaan oli suosiolla lähdettävä ihan hyvissä ajoin.

Sunnuntaiaamuna teimme J&J:n kanssa treffit aamiaiselle, josta lähdimme kaupungille. Kävelimme rantakatu Maleconia keskustan suuntaan jonkin matkaa, kun meille tarjottiin kiertoajelua hevoskärryillä. Torjuimme aluksi ponnekkaasti moiset tajoukset, mutta taivuimme sitten Nicon painostukseen. Ajelu olikin ihan onnistunut valinta, näimme mukavasti kaupunkia väsyttämättä jalkojamme, ja kuski vielä yritti leikkiä opasta parhaansa mukaan. Pyysimme häntä jättämään meidän vallankumousmuseolle, jonka kiersimme vauhdikkaasti läpi. Sen jälkeen olikin suunnattava pankkiautomaatille, drinkeille Hemingwayn tunnetuksi tekemään La Floridítaan ja lopulta kiinalaiseen kaupunginosaan syömään.

Onnistuimme paluumatkalla löytämään vielä jätskibaarinkin, niitäkään ei ihan joka kulmassa ole. Hotellilla Nico halusi testata uima-altaan vaikka ilta oli pilvinen ja viileä. Tämän jälkeen hän jäikin huoneeseen katsomaan telkkaria ja me muut jatkoimme seurustelua hotellin baarissa. Näin oli sekin päivä kulunut ihan liian nopeasti, myöhemmin illalla kävimme vielä syömässä Maleconilla hotellin lähellä. Pimeille kaduille ei Havannassa ole asiaa, eikä katuvaloja ole kuin muutamilla pääkaduilla.

Maanantaina koittikin aika jatkaa matkaa: meillä oli edessä bussimatka Varaderoon ja Jonnalla ja Jankolla lentomatka takaisin Caracasiin. Aamupalalla selvisi, että myös Kuubassa oli siirrytty talviaikaan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Näin saimme vielä tunnin lisäaikaa, ennen kuin oli lähdettävä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Lisää kuvia täällä / más fotos