Matkustin tänään ensimmäistä kertaan pelkästään naisille tarkoitetussa bussissa. Nämä Suomessakin uutiskynnyksen ylittäneet  kaupungin liikennelaitoksen RTP-bussit ovat olleet liikeenteessä muutaman kuukauden. Olen kyllä nähnyt tuulilasissa vaaleanpunaisia "exclusivo damas" –kylttejä, mutta kun on ollut auto käytössä ei ole ollut tarvetta nousta kyytiin. Nyt auto seisoo työpaikan parkkihallissa ilman kilpiä odottamassa byrokratiamaratonin päättymistä, joten aina kun on asiaa kävelymatkaa pidemmälle, on turvauduttava bussiin. Tänään ainakin tämä naistenbussi helpotti matkantekoa huomattavasti, istumapaikkojakin oli tarjolla. Toisaalta on aivan ilmeistä, mistä tarve tällaiselle palvelulle on peräisin. Joidenkin miesmatkustajien käytös ruuhkaisissa kulkuneuvoissa ei todellakaan edesauta naisten oikeuksien toteutumista. Olen itsekin kerran tehnyt paniikkipoistumisen ruuhkametrosta, kun takana seissyt mieshenkilö ruuhkaa hyväksikäyttäen otti mielestäni hieman liian läheisen kontaktin. Miehet eivät näyttäneet kovin hyvin sisäistäneen vaaleanpunaisen kyltin sisältöä, kuski sai ihan tosissaan estää heidän yrityksensä päästä kyytiin. Kun vielä ymmärtäisivät asian ytimen ja parantaisivat tapansa, niin tämäkin kokeilu tuottaisi todellista tulosta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Autokauppojen jälkeen aloitimme ripeästi omistajan vaihdoksen edellyttämät toimenpiteet. Ensin piti hoitaa rästiin jääneen pakokaasumittauksen sakot ja vielä itse mittaus päälle. Systeemi toimii jotenkin niin, että netin tai palvelupuhelimen kautta saa koodin, jolla suoritetaan maksu pankkiin ja sen jälkeen mittaus katsastusasemalla. Meille kävi kuitenkin niin, että virkailijan näppäilyvirheen tai vastaavan takia koodissa olikin virhe, joten maksua ei pystytty kohdistamaan meidän autoomme, eikä mittaustakaan suorittamaan. Itselleni jäi hieman epäselväksi koko prosessi, kun Gustavo sitä hoiti. Piti kuitenkin käydä uudestaan pankissa maksamassa sakko ja vasta 24 h sen jälkeen uusi yritys katsastuskonttorilla, tällä kertaa onnisti ja arvotkin olivat sallittujen rajojen sisällä, ei tarvinnut lahjoa ketään. Pieleen ja hukkaan mennyt maksu mahdollisesti palautetaan anomuksesta, jonka käsittely vie puolisen vuotta. Anomuskaan ei ensi yrittämällä ympäristöministeriössä kelvannut, sillä sitä ei oltu osattu osoittaa oikealle henkilölle. Miten oikein olisimme voineet tämän henkilön nimen tietää, sitä ei kannata edes ihmetellä.  Ihan periaatteessa aiomme taistella tuon tuhannen peson puolesta vielä karistettuamme Meksikon pölyt kannoiltamme, sen verraan suututtaa tämä tarpeeton byrokratia. Voisin kai itsekin jatkossa hylätä kaikki sellaiset paperit, joita asiakas ei ole tajunnut osoittaa juuri minulle, kaikki kolme nimeäni ja sukunimikin ilman kirjoitusvirheitä kirjoitettuina, porfis!