Kyllapa on pitanyt kiiretta, en ole edes nettikahvilaan ehtinyt istahtaa. Enka aio nytkaan pitkaan istua, en saanut skandejakaan toimimaan joten tekstista tulee hassua. On muuten vaikea kirjoittaa tarkoituksella vaarin.

334306.jpg

Ihan kuin olisi kotiin tullut. Buenos Aires on aina yhta ihana, tahan aikaan vuodesta tukahduttavan kuuma mutta silti niin upea. Kaupunki alkaa pikku hiljaa hiljentya kun porukat siirtyy rannikolle kesalomaansa viettamaan. Valilla kay kaduilla aikamoinen kuhina, hyva etta sekaan mahtuu. Meno on taalla kesaisen rentoa, ihmiset liikkuvat varvastossuissa ja sortseissa.

334307.jpg

Teimme matkaa tanne pitkaan ja hartaasti ja valilla meinasi usko loppua. Panamaan paasimme ongelmitta ja jaimme vapaaehtoisina odottamaan iltalentoa taas kerran ylibuukaltulta lennoltamme. Meidat vietiin taas keskustaan hotelliin, soimme ja lohoilimme hetken uima-altaalla, kun olikin jo aika palata lentokentalle.

334309.jpg

Lentokentalla COPA:n virkailija sai meidat lahjottua vaihtamaan lentomme Rion kautta kulkevaksi. Rion lennolla oli hyvin tilaa, mutta kovasta yrityksesta huolimatta emme saaneet puhuttua itseamme business-luokkaan. Rioon saavuimme aamuviidelta ja jatkolennon piti lahtea klo 7. Silloin alkoivat ongelmat. Matkatavarat piti Riossa noutaa ja checkata uudestaan jatkolennolle. Meidan laukut eivat tietenkaan tulleet. Lisaksi Brasilian lentoliikenne oli ollut jo pidempaan sekaisin, eika meidankaan lennon lahdosta ollut mitaan tietoa. Kentalla oli argentiinalaisia, joiden lennon olisi pitanyt lahtea 15 tuntia aikaisemmin. Eivat raukat tienneet, milloin kotiin paasisivat ja lentoyhtio (TAM) oli tarjonnut koko aikana vain muutaman kahvion. Kukaan ei tietenkaan kertonut, mista on kyse ja mita seuraavaksi tapahtuu, joten ei auttanut muu kuin odotella. Kolmisen tuntia myohemmin paasimme lopulta lahtemaan San Pabloon. Sieltakin lahdimme muutaman tunnin myohassa, joten saavuimme perille jouluaattona kolmelta iltapaivalla ilman matkatavaroitamme. Heti asunnon vastaanotettuamme oli lahdettava ostamaan vaihtovaatteita pienessa paniikissa, silla kaupat olivat jo sulkemassa oviaan. Olimme aika poikki moisen matkan jalkeen, joten joulua emme hurjasti jaksaneet juhlia. Oli helpotus paasta valmiiseen poytaan, kun muut olivat huolehtineet tarjoiluista.

334311.jpg
Tytti, Gaby, Abuela Chola, Gustavo, Orlando ja Nico

Matkalaukkumme saapuivat onneksi jo seuraavana paivana. Koko viikon olemme rientaneet paikasta toiseen. Olemme tavanneet Enzon ja Karinin, Paivin, Claudion perheen ja kaikki sukulaiset tietenkin. Valilla olemme nauttineet katolla olevasta uima-altaasta seka tietenkin pyorineet kaupungilla. Nico ja Gustavo ovat nyt sukulaisissa ja mina jain kaupungille kirjakauppoja kiertamaan. Uutta vuottakin vietamme luonnollisesti sukulaisten kanssa.

334312.jpg
Claudio, Maria Agustina, Gustavo, Julieta ja Nico

334314.jpg
Päivin parvekkeella

Oikein hyvaa uutta vuotta kaikille ja siskolle myohastyneet synttarionnittelut!