Kävipä kerrankin niin, että saimme ladattua matkakuvat nettiin ennen blogin päivitystä. Bloggaajaa on laiskottanut ja nyt matkasta onkin jo kulunut sen verran aikaa, ettei enää oikein jaksaisi menneitä muistella. Ajatukset on jo seuraavassa viikon päästä alkavassa matkassa! Sen jälkeen onkin sitten hidastettava tahtia ja pakollisen Suomen-loman lisäksi loppuvuodeksi ei ole yhtikäs mitään matkasuunnitelmia...ainakaan vielä. Sen sijaan tiedossa on vieraita Uruguaysta (appiukkoni kesä-heinäkuussa) ja Argentiinasta (mummo ja eno loka-marraskuussa), joten pakolliset lähiseutujen nähtävyydet on ainakin kierrettävä, mutta voiko sitä matkailuksi laskea.

San Diego oli mukava kaupunki, jossa riittää tekemistä ja näkemistä. Menomatkamme sujui hyvin aina Tijuanaan saakka. Nukuimme koko kolmen tunnin lennon, olimmehan lähteneet matkaan aamuyöstä ilman yöunia. Tijuanassa lentokentän autovuokraamo teki oharit. Odottelimme muutaman tunnin, jona aikana soitimme useamman puhelun, ja aina luvattiin virkailijan tulevan varttitunnin päästä. Seuranamme oli  perhe Monterreysta ja Nicon aika kului mukavasti toisten lasten kanssa ympäri tuloaulaa hippaa sun muuta leikkien, taisivat välillä vähän painiakin. Lopulta kyllästyimme odottamiseen ja lähdimme bussilla rajalle, kävelimme USA:n puolelle ja otimme lähijunan San Diegoon, mistä saimme vuokrattua auton. Onneksi emme olleet siitä Tijuanan autosta maksaneet mitään, emmekä antaneet luottokortin tietoja.

Kaliformiassa on helppo huristella autolla. Opasteet on suunnilleen rautalangasta, eikä eksyä voi. Tiet on hyvässä kunnossa ja ajotapa lähellä suomalaista standardia. Eli kaikkea sitä, mistä täällä ei voi edes uneksia. Ajoimme suoraan hotellille, ja asetuimme taloksi. Täytyy vähän kehua hotelliakin, sillä vaikka se oli suunnilleen edullisin löytämäni, oli huone mitä mukavin, lakanat puhtaat ja sängyt mukavat, suihku toimiva, tarjolla saippuat ja rasvat ja jopa mikrouuni ja pieni kahvinkeitin.

Koko reissun ainoa aurinkoinen ja lämmin parituntinen osui juuri tuohon hetkeen, joten Nicon kanssa siirryimme hotellin pienelle uima-altaalle ja Gustavo jäi huoneeseen torkkumaan. Ehdin ottaa aurinkoa jonkin aikaa ja taisin siinä maatessani nukahtaakin sillä aikaa kun Nico yritti urheasti uida altaassa, jonka vettä vertasi Itäkeskuksen uimahallin kylmävesialtaaseen. Pulahdin sinne itsekin seuran ja kannustuksen vuoksi, vaikken kylmää vettä siedäkään. Tämän lepohetken jälkeen olimmekin valmiita lähtemään kaupungille. Ajoimme Coronadoon upeaa siltaa pitkin ja kiertelimme autolla hieman tuolla selvästikin varakkaamman väen asuttamalla saarella. Sieltä hurautimme takaisin rajan pintaan valtavaan Las Americas outlet -keskukseen. Kun Amerikassa kerran olimme, oli ihan pakko vähän shoppaillakin. Pojille löytyi usemmat parit lenkkareita, itse en löytänyt oikein mitään ostettavaa, mutta mukavahan siellä oli kierrellä. Paikka sijaitsee muuten aivan raja-aidan vieressä, kuten kuvasta näkyy.

Sunnuntaiaamuna tutustuimme Balboa Parkiin, jossa sijaitsee useita museoita ja mm. San Diegon kuuluisa eläintarha. Sieltä matka jatkui keskustaan, jossa kiertelimme vielä yhdessä ostoskeskuksessa. Sen jälkeen tutustuimme Old Towniin ja lopuksi vielä Mission Beachiin ja siellä Belmont Park-huvipuistoon. Rannallakin oli väkeä ihmeen paljon, vaikka ilma oli viileä ja pilvinen.

Maanantai oli viimeinen päivämme, mutta paluulentomme oli vasta lähempänä puolta yötä. Nicon kanssa valitsimme ohjelmaksi Legolandin, Gustavo sen sijaan halusi sillä välin ajella rantatiellä maisemia ihailemassa. Sovimme treffit iltapäivälle ja näin pääsin n. 30 vuoden viiveellä toteuttamaan lapsuuden haaveeni. Legolandissa Nico rohkaisi mielensä ja kävi läpi kaikki kolme vuoristorataa, minä tietenkin mukana. Näistä viimeisin oli meille vähän liian hurja, joten yksi kierros siinä riitti. Muissa ajoimmekin useamman kerran, eikä jonojakaan juuri ollut.

Iltapäivällä olimme taas koko perhe koossa ja vierailimme Legolandin vieressä mansikkapellolla itsepoimintaa kokeilemassa. Mansikoita oli aivan valtavasti, mutta eivät ne tietenkään olleet makeita, isoja kylläkin. Keräsimme astiallisen ja söimme kerätessä saman verran, ei siellä kukaan millään tavalla kontrolloinut poimintaa. Ihan itse saimme valita rivin ja poimia miten huvitti. Lopulta meille tuli aika kiire saada kaikki mansikat syötyä, sillä kyllä ne täyttävät aika tavalla. Viimeiset söimme Tijuanan lentokentällä, vaikka ei kai niitä virallisesti olisi saanut rajan yli edes tuoda.

Näin oli meidän aika palata takaisin. Palautimme auton vuokraamoon ja ajoimme taas junalla rajalle ja kävelimme Meksikon puolelle. Meksikoon tulessa ei edes passeja katsoja, kukapa tälle puolelle asiattomasti yrittäisikään.