Lähtö lähestyy ja vielä viimeisinä yön tunteina yritämme pakata. Nyt voi jo hengähtää, mutta päivä on ollut painajaismainen ja muutaman kerran kävi jo mielessä, että pitäisikö näin huonoissa merkeissä alkava loma kokonaan perua.

Kuuban viisumiasia ei vielä torstainakaan ollut selvinnyt. Konsuli lupasi puhelimessa, että perjantaina saisimme ns. turistikortit (25 usd / kpl) ja pyysi tulemaan klo 11. Otin tämän vuoksi perjantain vapaaksi, kun jotenkin tuntui, että asian hoitoon saattaisi upota aikaa. Kun olin odotellut kaksi tuntia konsulia, joka olikin kokouksessa (eikä kukaan muu tietenkään voinut tehdä asialle mitään) ja siinä välissä hakenut Nicon koulun Halloween-juhlasta, oli aika ottaa järeämmät aseet käyttöön. Pirautin töihin päällikölle, joka lupasi yrittää omien kontaktiensa kautta ajaa asiaa. Vajaa tunti tämän jälkeen sain tiedon, että saisimme sittenkin viralliset viisumit. Niiden kirjoittaminen vei vielä toisen tunnin, eikä olo ollut senkään jälkeen mitenkään riemukas. Sen verran ikävä kuva jäi kuubalaisista, että kovin suuria odotuksia matkan osalta ei ole. Onneksi sentään Havannassa on tiedossa mukavaa seuraa, tapaamme siellä Caracasin kaverit Jonnan ja Jankon.

Tämän episodin jälkeen ehdin käydä vain kääntymässä kotona, kun olikin jo lähdettävä keskustaan työkavereiden kanssa sovitulle kanttiinikierrokselle. Huono tuuri jatkui, kun niinkin aikaisin iltapäivällä oli mieletön ruuhka, kun kerrankin olimme valinneet kulkuneuvoksi taksin. Siinä sitä köröteltiin kävelyvauhtia, metrolla matka olisi taittunut paljon nopeammin. Osa porukasta oli paikan päällä varaamassa paikkoja, muuten olisimme joutuneet vielä jonottamaan. Kanttiinit ovat Meksikossa kansan ruokapaikkoja, joihin aikaisemmin oli naisilta pääsy kielletty. Kun tilaa juoman, voi tilata ruokalistalta pieniä aterioita, joista ei veloiteta. Listalla oli 12 erilaista ruokaa, joista osa ikävä kyllä ehti loppua ennen kuin ennätimme niitä maistaa. Lasku kahdesta oluesta oli 50 pesoa (3,50 e), ei voi hinnoista valittaa.

Kävimme vielä toisessa mennyttä aikaa henkivässä ravintolassa (kuva), jonka jälkeen lähdinkin jo kotia kohti. Metromatkalla iski karmea päänsärky, mutta pakko oli ajaa Polancon asemalle asti ostamaan kissanruokaa ja -hiekkaa. Nämäkin ostokset oli jääneet näin viime tippaan, kun koko päivä meni niiden viisumíen kanssa. Kotiin päästyäni oli pakko ottaa pienet torkut ja sen jälkeen kävin vielä kollegani ja naapurimme Tellervon kissoja ruokkimassa. Kissanhoito siirtyy huomenna Pialle ja siinä samalla hän on luvannut Sisunkin ruokkia.

Nyt takaisin pakkaamaan, palaamme siis viikon päästä.