Tarkistin vanhoista postauksista, että olin vajaa vuosi sitten kirjoitanut Nicon olleen ensimmäistä kertaa yökylässä täällä Mexicossa. Sen jälkeen yökyläilystä onkin tullut jokseenkin vakituinen ilmiö. Enimmäkseen Nico kyläilee rikkaan kaverin Rafan luona, joskus muuallakin, ja meillekin näitä kavereita silloin tällöin eksyy. Nyt kyläilyä on kestänyt jo kahden yön verran. Lisäaikaa anottiin eilen illalla pikaisella puhelinsoitolla, oli niin kivaa ettei kotiinpaluu vielä kiinnostanut. Ymmärrän yskän, ei meitäkään huvita lähteä perjantai-illan ruuhkassa bussilla häntä kotiin hakemaan, eli lisäaikaa myönnettiin ja tänään odotellaa tietoa siitä, missä vaiheessa poika olisi valmis palaamaan kotiin. Aamupäivällä tuskin elonmerkkejä kuuluu, Rafalla kun pojat saavat valvoa mielin määrin ja aamu-unet venyvät sen mukaisesti.

Enää emme näitä vapaailtoja varten viitsi edes miettiä mitään erityistä tekemistä. Leffaan ja ulos syömään pääsee muutenkin, teini-ikää lähestyvän lapsen kun voi ihan hyvin jättää kotiin yksinkin. Eilen lähdimme kuitenkin pitkästä aikaa Condessa syömään. Olemme nimittäin löytäneet sieltä loistavan argentiinalaisen pihvipaikan taas kerran suljetun Don Asadon tilalle. Paluumatkalla metrossa huomasimme oheisen mainoksen:

1603353.jpg

Bioparque Estrellan uusi Antartica-liukumäki on siis Suomesta. Kiva tietää!