Argentiinalaisen elokuvan festari on pyörähtänyt käyntiin, samoin kuin kilpailevana tapahtumana Cinema Europa. Argentiinalaiset kiinnostavat enemmän ja niitä on tarjolla kymmeniä, mutta valitettavasti tapahtumapaikka WTC ei ole niin lähellä, että sinne kovin usein iltaisin töiden jälkeen viitsisi lähteä. Eilen kuitenkin päätin, että matka ei voi olla ylivoimainen, suurin osa kaupungin asukkaista joutuu matkustamaan päivittäin hankalampienkin yhteyksien takaa. Gustavoa en saanut mukaan, joten lähdin suoraan töistä yksin kiinnostavaksi arvioimaani leffaa Un peso, un dólar katsomaan.

WTC on kaupungin korkeimpia rakennuksia, jonka ympäri laskeutuvat lentokoneet kaartavat. Ala-aulassa kävi varsinainen kuhina, mitään opasteita en sieltä löytänyt. Vartijalta piti kysyä, että mistököhän sen leffateatterin oikein löytäisi. Liukuportaita kolmanteen kerrokseen ja taas hetki ihmettelyä, ennen kuin löysin oikean polun. Olipa hankalaa! Lippuluukulla odotti tuttu yllätys: ohjelmistoon oli tullut muutos, koska kyseinen leffa oli jäänyt tulliin jumiin. Hetken siinä pohdin, että lähdenkö saman tien kotiin, mutta päätin arpoa ohjelmistosta toisen leffan tilalle. Valinta ei ollut kovinkaan onnistunut, Arizona sur oli aivan liian erikoinen minun makuuni. Meitä oli muutama katsoja valtavassa salissa, ja ilmastointi oli tavalliseen tapaan täysillä. Harvinaisen turha reissu, johon tuhrautuikin koko ilta.

Viikonloppuna ajattelimme käydä katsomassa muutaman leffan, jotka on valittava erityisellä huolella.

Tein ruokakaupassa varsinaisen löydön: vessapaperia, johon on lisätty E-vitamiinia. Sitähän piti heti ostaa! Kotona tutkin kovasti pakkausta siinä toivossa, että E-vitamiinin vaikutus juuri vessapaperiin lisättynä selviäisi, mutta turha toivo. Toivottavasti selviää käytön myötä.