Taas on yksi viikko takana. Kuluneella viikolla olemme kokeneet vanhempainillan, vapaapäivän, Microsoft-tutkinnon, elokuvan ja varanneet lentolippuja, tässä järjestyksessä.

Maanantaina oli koululla vanhempainilta. Gustavo ei halunnut sinne lähteä, joten osallistuin yksin. Eipä siellä mitään uutta ja ihmeellistä ollut tarjolla, joskin opettajat oli uudet. Espanjan opettajaa Nico oli valittanut liian tiukaksi, ja tämä vaikutuksen hän itsestään antoi. Kertoi vielä innoissaan, että mikäli läksyt on huonosti tehty, tulee seuraavaksi päiväksi tupla-annos. Jessus sentään, ihan kuin olisi kivikaudelle hypännyt, sen verran paljon eroa tuntuu opettajien ajatusmaailmassa Suomeen verrattuna olevan. Onneksi englannin opettaja tuntui mukavalta. Nicon pitkä tukka on myös aiheuttanut sanomista koulussa. Opettaja on jo muutaman kerran sanonut, että tukka pitää leikata, koska otsatukka roikkuu silmillä. Gustavo on nyt selvittänyt, että Meksikon virallisessa opetusohjelmassa on tarkat ohjeet pukeutumisen ja myös hiusten osalta. Emme kuitenkaan ajatelleet ryhtyä toimenpiteisiin ennen kuin rehtori ottaa yhteyttä.

Tiistaina Gustavo sai lopulta mahdollisuuden suorittaa MCP (Microsoft Certified Professional) -tutkinnon. Tarkoitus oli se suorittaa jo edellisen viikon perjantaina, mutta kyseisessä opinahjossa ei tunnuta ottavan asioita kovinkaan vakavasti. Nytkään testi ei ihan helpolla järjestynyt, sitä varten piti Gustavon käydä rähisemässä isolle pomolle. Ahkera opiskelu tuotti tulosta ja hän läpäisi testin vaivatta, ilmeisesti vielä harvinaisen korkealla pistemäärällä. Sitä pitikin sitten juhlia kotona punaviinillä! Opinnot jatkuvat pienen hengähdystauon jälkeen ja tiedossa on vielä muutama tutkinto lisää.

Itse pidin tiistaina lomapäivän, kun lomasaldo näytää olevan vielä kovasti plussan puolella. Vein aamulla Nicon kouluun, tankkasin auton, kävin Wal-Martissa ostoksilla ja COPA:n toimistossa varaamassa lennot Kuubaan. Sinne on nyt tarkoituksemme lokakuun viimeisellä viikolla suunnata. Suunnitelmat muuttuivat taas kerran. En saanut lippuja sillä kertaa ostettua, sillä yllättäen maksu pitikin suorittaa käteisellä. Tänään tein uuden retken ja liput on nyt lunastettu.

Nicon sormi on vielä vähän turvoksissa, mutta näyttäisi parantuvan kovaa vauhtia.