Perjantaihan ei koskaan ole ihan tavallinen päivä, liittyyhän siihen viikonlopun odotus ja aloitus. Luonnollisesti se on yksi viikon parhaista päivistä. Usein huomaan päivän aikana hyräileväni joskus aikoja sitten Radio Cityssä pyörinyttä loilotusta "miksei aina voi olla perjantai, perjantai, perjantai..." ihan viikonlopun lähestymisen ilosta. Tällä aikavyöhykkeellä voimme perjantaisin tehdä lyhyemmän työpäivän, meidänkin byroo suljetaan jo iltapäivällä yhden maissa. Todella iso plussa!

Tänään kiirehdin pankkin, ihan siihen tilikonttoriini. Piti saada taaloja lentolippuihin, eikä niitä aina ole kaikissa pikkukonttoreissa tarjolla. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin ja tein matkaa vauhdikkaasti kävellen. Mukana oli shekki, jolla rahat nostaisin. Olen aika lailla ulkona täkäläisistä pankkikuvioista, mutta sain kuin sainkin kirjoitettua shekin ilman kirjoitusvirheitä. Mutta eipäs se niin helppoa ollutkaan. Olin kirjotitanut shekin liian suurelle summalle, koska en ollut nimennyt siihen edunsaajaa vaan kirjoittanut "al portador". Sehän tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi lunastaa shekin. Mukana ei tietenkään ollut tyhjää varashekkiä ja shekkivihko oli toimistolla lukkojen takana. Pankki onneksi ratkaisi ongelman laatimalla jonkinlaisen oman shekin, pientä maksua vastaan tietenkin, mutta tyhmyydestähän tunnetusti sakotetaan. Tässä shekkien maailmassa tunnustan olevani tyhmääkin tyhmempi.

Päästyäni takaisin kotiin olikin aika lähteä hakemaan Nicoa, joka oli jäänyt tunniksi rästäriin viikolla laiminlyömiään läksyjä tekemään. Tunnin ero merkitsi liikenneruuhkaa, toivotaan että myös opettaja juuttui ruuhkaan niin ettei jatkossa perjantaille määrää rästäreitä! Koulun kulmillä jätimme auton hetkeksi parkkiin ja kävelimme Palmasille lähimpään kirjakauppaan ostamaan seuraavaa Harry Potter -kirjaa, jonka olin Nicolle luvannut. Saimmekin kirjakaupassa kulumaan sen verran aikaa, että pahin ruuhka oli vähän hellittänyt ja parin kilometrin kotimatka vei alle puoli tuntia.

Kävimme kotimatkalla autokaupassa kyselemässä jo toista kuukautta sitten maksamamme autovakuutuksen laskua. Asian piti olla selvä ja laskun meitä odottamassa, mutta eihän täällä mikään mene niin kuin luulisi. Laskutuksesta vastaava henkilö olikin lähtenyt ruokatunnille ja lukinnut tilat, eikä kenelläkään muulla ollut niihin pääsyä. Mitäpä siinä sen enempää ihmettelemään, tämähän on Meksiko, uusi yritys ensi viikolla.

Jätimme Nicon kotiin ja vaihdoimme auton mopoon ja suuntasimme Reformaa pitkin muille asioille. Minä jäin COPA:n toimistoon lentolippuja ostamaan ja Gustavo lähti metsästämään vakuutusyhtiötä, josta saisi korvauksen mopon kojaamiseksi. Mopoa nimittäin kolhittiin liikenteessä edellisellä viikolla ja vastapuolen vakuutus maksaa viulut. Noin teoriassa nimittäin. Asiaa on hoidettu viikon verran ihan täysipäiväisesti ilman suurempaa edistystä. Kertakorvauksen voisi teoriassa saada kahden viikon kuluttua, mutta mopon varaosia ei tunnu löytyvän mistään. Tiedossa on siis vielä lukuisia puhelinsoittoja ja useita turhia käyntejä siellä ja täällä, lopputulosta en viitsi edes arvailla.

Reformalla oli käynnissä kukkaoperaatio, keskikäytävälle vaihdettiin jokavuotiseen tapaan kuolleiden päivälle tyypilliset kelta-oranssit kukat usean kilometrin matkalla. Hienolta näytti, joulun alla kukat taas vaihdetaan joulutähtiin, mikäli oikein muistan. Ei Reforma pelkkää kukkaa ole, sunnuntaina sielä saa seurata ihkaoikean formula-auton menoa. Renault on tuonut paikalle auton ja kuskin -Fisichellan-, joiden menoa pääsee näkemään tai ainakin kuulemaan kaikki halukkaat. En vielä tiedä, ollemmeko mukana siinä porukassa, tungosta saattaa olla ihan liikaa meidän makuumme.

Kaiken tämän jälkeen olikin aika lounastaa! Söimme pitkästä aikaa kotinurkilla Non solo pasta -ravintolassa, jossa on aivan erinomainen hinta-laatusuhde ja rento meininki. Paikan maine on kiirinyt sen verran hyvin, että tälläkin kertaa törmäsimme tuttuihin ja kutsuimme itsemme digestiiveille, eli nyt on riennettävä.