Lomien jälkeen paluu arkeen on sujunut normaalia kaavaa noudattaen. Ensimmäinen viikko meni aikaerosta toipumiseen ja seuraavalla viikolla alkoikin Nicolla koulu. Koulussa ensimmäinen viikko oli pelkkää pehmeää laskua, viimeiset kirjatkin jaettiin vasta loppuviikosta. Olenkin taas pähkäillyt niiden päällystämisen kanssa, jokaiselle aineelle kun on sovittu oma värinsä. Tällä kertaa olen lisäksi merkinnyt joka ikisen kynän ja kumin siinä toivossa, että ne pysyisivät vähän paremmin tallessa.

Osa luokkatovereista oli vaihtanut koulua ja tilalle tullut jokunen uusi oppilas. Nico on nyt saanut Armandosta kaverin, joka oli lauantaina meillä Nicon kaverina ja hyvin pojat tulivat toimeen. Ikävä vaan, että hänkin asuu aika kaukana, mutta toisaalta täällä vanhemmat ovat tottuneet kuskaamaan, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.

Koulukuljetusta ei ensimmäisellä viikolla ollut, joten minä ajoin Nicon aamulla kouluun ja Gustavo haki puolilta päivin pois. Kuljetuspuoli oli muutenkin ihan auki, sillä viime vuonna kyydin tarjonnut Pamela Andersonin perhe ei tänä vuonna ole käytettävissä. Koulubussiahan koululla ei ole, joten kuljetukset hoidetaan yksityishenkilöiden ja opettajien toimesta. Loppuviikosta oli meillekin löytynyt kuljettaja, joka aloittaa ajon ensi viikolla.

Autoilu aamuruuhkassa on sujunut kuin leikki nyt, kun Reforma on edelleen mielenosoittajien valtaama ja liikenteeltä suljettu. Ensimmäinen liittymä, mistä Reformalle pääsee on juuri se, mistä Nicon koulumatka alkaa. Helppohan sinne on kurvata, normaalisti ruuhkan sekaan tunkeminen onkin toinen juttu täkäläiseen ajotapaan tottumattomille.

Kuvassa näkyvät autot ovat parkissa Reforman liittymässä toisin kuin normaalisti.

Koko Reforma on valloitettu kuvassa näkyvillä telttakatoksilla aina keskustaan asti (n. 10 km). Katosten alla on pienempiä telttoja ja leirejä, mutta monin paikoin näyttää ihan autiolta. Kenties mielen osoittaminen alkaa jo osaa porukasta tympiä, mutta toisaalta mitään tietoa kadun avaamista ei ole.

Lomalta palattuamme tarkoituksemme on ollut pitää matalaa profiilia loppuvuosi ja elää säästäväisesti. Ettei mökkihöperyys ihan kokonaa iske, olemme käyneet ahkerasti elokuvissa. Läheisessä Polancon Cinemexissä olemme Gustavon kanssa käyneet katsomassa kaksi aivan maniota argentiinalaista leffaa: Elsa y Fred ja No sos vos, soy yo. Jälkimmäinen oli tosin muutettu muotoon No eres tu, soy yo. Nicon kanssa kävin katsomassa Ant Bullyn ja päätimme samalla, että käymme joka keskiviikko hyödyntämässä halvat hinnat (2,15 €).

Ensi viikolla pitäisi yrittää löytää kuntosali ja aloittaa taas liikunta. Gustavollakin jatkuu ensi viikon jälkeen taas opiskelut, joten hetken aikaa olemme taas kaikki täystyöllistettyjä.