Ei olisi pitänyt kirjoittaa kaupassakäynnistä ja kärryrosvoista. Lukevatko paikalliset kauppiaat blogiani ja päättivät antaa opetuksen? Kerronpa silti tästä uusimmasta kokemuksta, silläkin uhalla että uudet kostotoimenpiteet odottavat.

Kävimme pitkästä aikaa Wal-Martissa. Teimme ostoksia pitkään ja hartaasti, kaapit kun ammottivat tyhjyyttään. Kierrettyämme koko kaupan siirryimme vielä hetkeksi tutkimaan vaateosastoa ja parkkeerasimme täpötäyden kärrymme vaateosaston reunalle, vaatetelineiden välissä kun ei kärryt mahdu kulkemaan. Emme montaa minuuttia viipyneet, mutta kärryhän oli sillä aikaa kadonnut kuin tuhka tuuleen. En muistanut kovin tarkkaan, mihin kulmaan sen olin jättänyt, joten kiersimme koko osaston kaikessa rauhassa. Ja kas kummaa, yhtäkkiä meitä kohti kävelee tuote-esittelijä, en muista minkä tuotteen, joka työntää vauhdilla puolityhjää kärryä. Tunnistamme kärryssä jäljellä olevat tuotteet: kaksi pussia paahtoleipää, pari pulloa virvoitusjuomaa ja jotain muuta. Hyökkäämme haukkana tyttösen kimppuun pelastamaan ostoksiamme. Hän ei tietenkään tiedä mistään mitään, joku oli vain pyytänyt viemään kärryssä olevat tavarat takaisin oikealle osastolle. Loput ostoksemme saattavat löytyä kassalta 30, saimme kuulla. Hölkkäsimme kassalle 30, joka oli tietenkin se kaikkein kauimmainen. Sieltä löysimme ison viereisessä tukkumarketissä käytettävän kärryn, jossa oli monenlaista tavaraa, myös meidän hedelmät ja vihannekset, kissanruuat sun muut. Missään lähimaillakaan ei ollut yhtäkään kaupan henkilökuntaan kuuluvaa, jolle olisimme voineet valittaa moisesta ostosten takavarikoinnista. Jouduin taas puhkumaan ihan vain itsekseni tuohtumustani.

Jatkossa tiedämme, että kärrystä on pidettävä kiinni ja lujaa, oli se tyhjä tai täysi.