Olemme liittyneet kotikulmamme skeittijengiin! Tai oikeammin Nico, me vahukset tyydymme katsomoon. Ostimme Nicolle skeittilaudan, sillä lyhyen kävelymatkan päässä puistossa on jonkinlainen skeittipaikka, jossa usein ohi kävellessäni olen nähnyt liikettä ja lautojen kolinaa. Sinnepä tänään iltapäivällä suuntasimme koko porukka, minulla pari vanhaa Hesaria mukana ajankuluksi. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen ja mukavahan puistossa oli istuskella. Skeittaajia oli paikalla parhaimmillaan toista kymmentä, kaikki tosin huomattavasti Nicoa vanhempia. Muutama heistä mukavasti opetti Nicoa, joka jaksoikin pitkän tovin laudan kanssa temppuilla. Siitä se alkaa, huomenna uudet harjoitukset, mikäli ilmat ja voimat sallii.

301237.jpg

Koulu alkaa tältä vuodelta olla ohi. Tällä viikolla on ollut kokeita joka päivä. Niitä ei vielä ole palautettu, mutta todistuksia tuli tänään iso nippu. Ihan mukavaa luettavaa ne olivat, vaikkakin mielestäni hieman liian yksityiskohtaisesti arvostelut annetaan. Esim. englannin osalta lukeminen, kirjoitus ja puhuminen on  kukin vielä jaettu seitsemään osioon ja matematiikka neljään, joista jokaisesta on arvio. Yhteensä arvioita on 29 sekä lisäksi koulutyöskentelystä (käytös ja huolellisuus) 12 eri osa-aluetta. Arvosteluasteikossa on viisi eri tasoa, paras on E (excellent) ja huonoin NI (needs improvement). On siinä opettajallakin hommaa kun kaikista oppilaista näin yksityiskohtaisia arvioita täytyy miettiä. Nico on saanut 17 E-arvosanaa 13 seuraavaksi parasta (VG very good), eli ei valittamista. Espanjan puolella arvosanat olivat kauttaaltaan hieman matalampia, mutta ihan hyvää keskitasoa nekin. Moitteita tulee edelleen läksyjen teosta, tai ennemminkin tekemättä jättämisestä. Siinä onkin kevätlukukaudelle haastetta!