Tänään iltapäivällä pääsimme lopulta liikkeelle balisikaa ostamaan. Xochimilcoon asti emme viitsineet yhden kasvin takia lähteä, vaikka siellä paremmat valikoimat ja edullisemmat hinnat onkin. Ihan riittävän kaukana on Coyoacanin kasvitarhat, vaikka mukavahan siellä on käydä ja kasveja on tarjolla mahtavat valikoimat toinen toistaan upeampia. Aina tulee ostettua jotain ylimääräistä ja sitten pitää ostaa uusia ruukkujakin. Tällä kertaa ostin basilikan lisäksi kolme pikkuista sisäkasvia ja niille ruukut, toivottavasti ne pysyvät hengissä ja kasvavat.

205667.jpg

Lauantaina sain kuin sainkin käytyä kampaajalla. Chedraui-supermarketin yhteydessä on jonkinlainen ostari, on Cinemark-leffateatteri, pikaruokapaikkoja ja liikkeitä. Siellä on myös siistin ja asiallisen, sanoisinko jopa täkäläisen mittapuun mukaan hienonnäköinen kampaamo, jonne marssin hieman pelokkaana. Kohdalleni osunut kampaaja tuntui kuitenkin hallitsevan homman ja olen lopputulokseen oikein tyytyväinen, siellä voi käydä toistekin. Gustavo tietenkin pihinä miehenä narisi hinnasta (240 pesoa eli alle 20 euroa), koska itse käy parin euron paikoissa.

Ilta alkaa jo hämärtyä, taas on yksi viikonloppu takana. Illan ratoksi olemme pelanneet pingistä ja taidamme käydä pitkällemme leffaa katsomaan.

 205668.jpg
Sisu seuraa peliä katsomossa.

Niin, se Maradona-leffa oli peruntaina peruttu, joten se jäi näkemättä.