Enpä päässyt irti tästä blogista, vaikka yritystä oli. Pikku hiljaa alkoi huolestuttaa se, että viimeinen puolivuotinen elämästämme Mexicossa jäisi kokonaan dokumentoimatta jälkipolville, tiedossa kun on vielä ainakin matkailua ja kenties jotain muutakin toimintaa. Pienen itsepsyykkauksen jälkeen listauduin takaisin blogilistalle ja aloitan uudestaan epäsäännöllisen raportoinnin.Tervetuloa takaisin lukijat!

Jälkipolvemme onkin tällä hetkellä Ashfield-nimisessä tuppukylässä Massachusettsin pakkasissa. Siellä on ystävyyskoulu, jonne isoimmat ala-astelaiset matkustavat joka vuosi pariksi viikoksi vaihtoon. Tänä vuonna Nicokin oli jo aikaisin syksyllä vakuuttunut, että haluaa mukaan. Hän ei missään vaiheessa horjunut päätöksessään eikä tullut katumapäälle, joten eilen aamulla saattelimme hänet lentokentälle. Edellinen ilta -se 16. hääpäivämme- kuluikin laukkua pakaten. Vaikeuksia oli talvivaatteiden kanssa, meillähän ei sellaisia ole täällä mukana. Onneksi isäntäperheet lupasivat lainata tarpeen vaatiessa. Myöhään eilen illalla epätavallisen hiljaisuuden ja tyhjyyden lopulta rikkoi pikainen puhelinsoitto: perille oli päästy ja kivaa on!

Kivaa aiotaan mekin pitää sillä aikaa, vaikka hääpäivän juhlinta siirrettiinkin yksimielisesti tulevaan viikonloppuun paikalliseen tapaan. Täällähän suurin osa arkipyhistä siirretään lähimpään maanantaihin, jotta saataisiin ihmisiä liikkeelle matkailuelinkeinoa tukemaan. Alunperin oli meidänkin tarkoitus hurauttaa Acapulcoon löhöilemään, mutta useiden souto-huopaus -liikkeiden jälkeen saatamme sittenkin suunnata Guanajuatoon, joka minulla on vielä näkemättä. Gustavohan siellä kävi isänsä kanssa toukokuussa ja on kovasti paikkaa kehunut, samoin ruotsalainen vuokraisäntämme kysyy vähän väliä, joko olemme siellä käyneet. Jos nyt lopulta taipuisin Larsin painostuksen alla, niin tulisi sekin velvollisuus täytettyä, ja kai siellä loppujen lopuksi on ihan mukavaa.

Eilen olisi pitänyt osallistua Nicon rikkaan koulukaverin äidin järjestämälle päivälliselle kuudesluokkalaisten valmistujaisia suunnitelemaan. Enpä ole moisesta kuullutkaan, eikö kutoselta yläasteelle siirtyminen ole ainakin Suomessa aika huomaamaton tapahtuma. Olen jo yhden kutsun onnistunut väistämään, kun en ollut kuunnellut puhelimen viestejä, mutta nyt kutsu tuli hyvissä ajoin. Olin jo suunnitellut, että Tanskan kuninkaan vierailuun liittyvät häppeningit tekevät takuulla rikkaisiinkin vaikutuksen ja ovat riittävän pätevä syy jäädä pois, mutta tämä päivällinen olikin siirretty ensi viikkoon. Taidan ihan uteliaisuudesta vaivautua paikalle, sillä vaikka Nico on ollut näillä rikkailla (yö)kylässä useamman kerran, koskaan emme ole häntä hakiessa porttien sisäpuolelle päässeet. Pääsisinpä näkemään, miten ihan supermegarikkaat täällä elävät ja kuinka monta piikaa nurkissa häärää. Mitään kadehdittavaa ei heidän tyylissään kyllä ole, paljon helpompaa on elää ihan tavallisena tallaajana.