Enpä muista, milloin olisi ollut näin mukava palata reissusta kotiin! Taitaa ikä jo painaa, kun pelkkä matkustelu ei jaksa innostaa, varsinkin jos siihen liittyy kuormittavia tekijöitä. Olihan meillä Costa Ricassa ihan kivaa, mutta seuraavalla kerralla reippailu täytyy jättää vähemmälle. En tiedä, mitä matkasta enää jaksan kirjoittaa, kun lähes valmis postaukseni jo kerran pyyhkiytyi taivaan tuuliin kun kannettavasta yllättäen loppui virta. Virtajohto oli kyllä koneessa kiinni, mutta ei pistorasiassa, joten mikäs ihme tuo. Eipä tosiaan tullut mieleeni kyykkiä pöydän alle tilannetta tarkastamaan ennen kuin aloitin hurjan kirjallisen ponnisteluni.

Costa Rica
Saavuimme Costa Ricaan sunnuntaina illalla ja suuntasimme suoraan hotelliin yöksi jatkaaksemme seuraavana aamuna matkaa Karibian rannikolle. Tiesimme bussin lähtevän aamulla kymmeneltä, joten ehdimme nauttia kaikessa rauhassa ensimmäiset kupposet paikallista herkullista kahvia ennen kuin otimme taksin bussiasemalle. Hotellin terassilla juttelimme jo pidempään San Josessa oleskelleen amerikkalaisen pariskunnan kanssa ja rouva ystävällisesti huomautti, että pitkäperjantaina tuskin liikenne toimii. Siinäpä meille ensimmäinen pulma ratkaistavaksi, paluulentomme kun oli juuri perjantaille. Eipä ollut tämäkään tullut mieleemme lentoja varatessamme. Bussisemalla tuo tieto osoittautui todeksi, joten päätimme peruuttaa viimeisen hotelliyön ja palata pääkaupunkiin jo torstaina, eipä siinä muutakaan vaihtoehtoa ollut. Neljän tunnin matka rannikolle oli uuvuttava: bussissa ei ollut ilmastointia eikä vessaa, eikä penkeissä minkäänlaista säätömahdollisuutta. Lisäksi tie oli kapea ja kiemurteleva, maisemat kylläkin upean vehreät. Kun 200 km:n matka vie neljä tuntia, ei keskinopeuden laskeminen ole kovinkaan vaikeaa.

Costa Rican pitäisi olla taloudellisesti naapurimaitaan paremmassa jamassa, mutta ainakaan San Josen kaupunkikuvassa sitä ei erityisemmin huomannut. Kaupungilla hiippaili mitä epämääräisempää porukkaa enemmän ja vähemmän sekavassa tilassa pummailemassa. Täällä Mexico Cityssä liikkuessa ei olo ole koskaan ollut niin turvaton. Sama ilmiö toistui paluumatkalla, vaikka silloin olimme liikkeellä keskellä päivää. Katsoimme lopulta parhaaksi pysytellä hotellihuoneessa ja katsella telkkarista pääsiäisaiheista ohjelmaa, kun muutakaan ei ollut tarjolla.

Meitä hieman kummastutti maan tiukka alkoholipolitiikka. Jopa tavallisten ruokaravintoloiden on ilmeisesti vaikea saada anniskeluoikeuksia. Illastimme kerran italialaisessa ravintolassa, jossa pizzan kyytipojaksi siinä kuuman nihkeässä illassa olisi maistunut kylmä olut, mutta tarjolla oli pelkkää virvoitusjuomaa. Hakivat meille kuitenkin oluet lähikaupasta ilman sen kummempaa painostamista, eli näin kätevästi määräyksiä kierretään. Kiirastorstaista alkaen vallitsi täysi kieltolaki, jolloin kaikki alkoholipitoisten juomien myynti oli kielletty lentokenttää myöten. Jäipä siis tuliaisrommitkin ostamatta, mutta Panamassa toki korjasimme tilanteen.

Pizote Lodge, Puerto Viejo
Costa Rica on aika hyvin säästynyt suurilta kansainvälisiltä hotelliketjuilta. Karibian rannikolla niitä ei taida olla ainuttakaan, tajolla on lähes pelkästään mökkimajoitusta ilman erityisiä mukavuuksia. Olimme tarkoituksella valinneet paikan, jossa oli sentään uima-allas sekä pingis- ja biljardipöydät. Nämä osoittautuivatkin pelastukseksemme sateisen sään ollessa vallalla. Kunnon auringonpaistetta emme nähneet lainkaan, mutta siitä huolimatta ilma oli kuumaa ja hiostavaa ja uima-allaskin oli kovassa käytössä.

Puerto Viejo on hippihenkinen pikkukylä, aivan liian suttuinen meidän makuumme. Kylälle oli puolisen kilometriä matkaa ja siellä tuli käytyä syömässä ja pikkuostoksilla. Asfalttia ei liiemmin näkynyt ja sateella tiet olivatkin täynnä vesilätäköitä ja rapaa. Roskia oli ihan liikaa paikoissa, missä niitä ei kuuluisi olla. Rantakin oli epäsiistin oloinen, mutta muuten luonto oli upean vehreää ja varsinkin hotellin isosta puutarhasta löytyi niin banaanipuita kuin ananaksiakin sekä lukuisia muita troppisia kasveja.

Parque Nacional Cahuita
Hyppäsimme Cahuitaan vievään bussin käytyämme lounastamassa Puerto Viejossa. Suunnitelmissa oli alun alkaenkin käydä tutustumassa samannimiseen luonnonpuistoon. Olimme liikkeellä hieman liian myöhään, sillä illat pimenevät aikaisin ja vesisadekin yllätti meidät. Polku kulkee rannan tuntumassa, kauniilla ilmalla olisimme takuulla pulahteneet uimaan matkan varrella. Kuljimme reippaasti eteenpäin ja Nico kyseli lähes kaikilta vastaantulijoilta onko matkan varrella näkynyt mitään eläimiä. Osa kertoi nähneensä apinoita ja niitä yritimme kovasti tiirailla huonolla menestyksellä. Lopulta eräs paikallinen näytti meille suuren puun, jonne apinat olivat jo käymässä yöpuulle, eli näimme pelkästään epämääräisiä tummia möykkyjä kaukana korkeuksissa. Parempi sekin, kuin ei mitään. Koko puiston läpi kulkemiseen olisi kulunut kolmisen tuntia, joten käännyimme hyvissä ajoin takaisin ettei pimeä pääsisi meitä keskellä viidakkoa yllättämään.

Canopy Tour
Nicon kanssa rohkaisimme mielemme ja osallistuimme canopy-retkelle.

En tiedä, mitä canopy on suomeksi, kyseessä on siis liukuminen vaijerien varassa. Meidät ajettiin keskelle metsää ja meille asennettiin varusteet ja sitten vaan liukumaan. Sehän olikin hauskaa hommaa, mutta ei sovi korkean paikan kammosta kärsiville. Liukuja oli toistakymmentä, osa ihan metsän siimeksessä ja osa aukeammilla alueilla. Maisemat olivat aivan upeat, tosin viidakon eläimiä emme pientä käärmettä lukuunottamatta nähneet. Varusteet vyötäröllä painoivat aika lailla ja välillä niiden kanssa oli noustava ylämäkeen sateen jäljiltä liukasta polkua, tuntui aika mukavalta jaloissa. Olimmekin tämän retken jälkeen ihan poikki, eivätkä edes itikat onnistuneet untamme häiritsemään.