Acapulcon loisto on Elviksen ajoista himmennyt huimasti, onhan uusia kilpailevia lomakohteita noussut  Tyynenmeren rannalle samoin kuin Karibian puolellekin. Pääkaupungissa asuvalle Acapulco on kuitenkin ainoa rantapaikka, mihin jaksaa ajaa, mikäli ei erehdy lähtemään matkaan pitkänä viikonloppuna, kuten me ensimmäisellä reissulla. Silloin vajaa 400 km:n matka vei molempiin suuntiin 8 tuntia! Viime aikoina Acapulco on ollut julkisuudessa myös lisääntyneen narkoväkivallan sekä sinne vievän moottoritien surkean kunnon takia. Tältä pohjalta kun matkaan lähdimme, ei odotukset kovin korkealla olleet.

Liikennettä ei onneksi ollut juuri nimeksikään ja Autopista del Sol veti ihan hyvin, siitäkin huolimatta että lähes puolet matkasta käytössä oli vain yksi kaista. Näiden massiivisten tietöiden vuoksi tiemaksuja on väliaikaisesti alennettu 62 pesoa per suunta. Maksamista on silti ihan riittävästi, ja sen sijaan, että koko maksun voisi suorittaa kerralla, on matkalla ajettava kuuden eri maksupisteen läpi, mikä hidastaa matkan tekoa huomattavasti. Tietyöt eivät ole pelkkää asfaltointia, vaan paikoitellen koko tie on kynnetty auki perustuksia myöten. Lisäksi pengermiä vahvistetaan maanvyörymien ja kivien putoilun estämiseksi. Miehiä heilui penkereillä valtavat määrät, kovin alkeelliselta touhu näytti kun useimmiten ainoana työkaluna oli lapio. Työt on kuitenkin tarkoitus saada tehtyä maaliskuun aikana siten, että pääsiäisloman viettoon pääsee jo uudistettua tietä pitkin.

Olin valinnut meille hotellin hieman syrjästä, sillä tarkoituskaan ei ollut kaupungilla pyöriä. Valintaan vaikutti oleellisesti se, että hotelliin kuului upea vesiliukumäki. Ensimmäisenä iltana emme sitä ennättäneet testaamaan, mutta seuraavana aamuna olimme hyvissä ajoin tutustumassa paikkoihin ja ensimmäisten joukossa altaalla. Hotellihuone oli varsin vaatimaton, mutta ulkoalueet olivat oikein viihtyisät: uima-altaita oli useita ja aurinkotuolit kerrassaan mukavat makoilla, alueella oli helppo liikkua ja myös helppo eksyä sen sokkeloisuuden vuoksi. Vietimme koko päivän auringosta nauttien. Nico löysi muutaman kaverin, joiden kanssa laskivat mäkeä ihan tauotta, hyvä että välillä syödä malttoivat. Raput mentiin ylös juoksujalkaa ja alas tultiin milloin missäkin asennossa ja hauskaa oli.

Illalla kävimme katsomassa La Quebradan kalliosukeltajia. Olin kuvitellut, että korkealta kalliolta kapeaan solaan sukeltavia urheita nuoria miehiä seuraa joukko turisteja ja lopuksi kierrätetään hattua. Mitä vielä, paikallehan on viritetty vasinainen show ja katsojia oli pilvin pimein. Saavuimme juuri pimeän laskeuduttua ja näytöksen ollessa juuri alkamassa. Maksoimme pääsymaksun ja pääsimme vastapäiselle näköalapaikalle, joka oli niin täynnä väkeä ettei ollut mitään toivoa päästä ihan katsomon reunaan. Näimme siis hypyt, mutta emme veteen tuloa lainkaan. Kenties parempi niin, sen verran pelkkä katsominenkin hermostutti, mutta kannatti ehdottomasti kokea. Kaikki hypytkin onnistuivat ja hyppääjät nousivat vedestä aivan vierestämme. Saatoin siinä kropan muodoista päätellä poikien treenaavan ihan tosissaan, sen verran oli hartioissa leveyttä.

Näiden aktiviteettien jälkeen Nico oli valmis unten maille, joten teimme huoneessamme pienet iltapalat ja pojan jo kuorsatessa täyttä häkää korkkasimme pullon punaviiniä Gustavon synttäreiden kunniaksi. Tämän kummempia juhlallisuuksia emme kaivanneetkaan. Tarkoituksemme oli toki syödä ulkona, mutta eihän siitä mitään tullut Nicon sipattua ihan täysin.

Sunnuntaina vietimme vielä aamupäivän auringossa ja vedessä. Yhtäkään pilveä ei taivaalla näkynyt, ilmat olivat aivan loistavat. Paluumatkalle oli kuitenkin lähdettävä hyvissä ajoin, emmekä toisaalta paljon kauempaa olisi auringossa palamatta voineet ollakaan. Matka sujui yllättävän sujuvasti eikä tuntunut erityisen pitkältäkään. Reissu oli oikein onnistunut, Acapulcossa voisi varmaan käydä useamminkin.