Suomesta korviini kantautuneiden huhujen mukaan lomaamme koskeneet kommenttini olivat herättäneet huolestusta siitä, etteikö meitä olisi kohdeltu riittävän hyvin. Ehei, piti ihan käydä uudestaan lukemassa mitä ihmettä olinkaan kirjoittanut, missään nimessä mahdolliset negatiiviset sävyt eivät johdu mistään muusta kuin meistä itsestämme. Olemme edelleenkin suuresti kiitollisia kaikille majapaikan tarjonneille sekä luonnollisesti kaikille, joiden mukavassa seurassa saimme aikaamme viettää. Mutta mutta, on se vaan niin, että oma koti on se paras paikka ja kuukauden matkalla matkalaukkuelämä alkaa auttamattomasti tympiä.

Nyt olemmekin saaneet ihan tylsän tavallisen arkielämämme käyntiin. Siihenhän kuuluu pyykkäystä, tiskausta, ruuanlaittoa, kaupassakäyntiä, koulumatkoja, tappelua läksyistä ja tietenkin vähän kissan silittelyä. Ja kaikenlaista muuta pientä. Syksy kun on perinteisesesti uusien harrastusten aloituksen aikaa, aloittaa Nicokin tällä viikolla pianotunnit puolentoista vuoden tauon jälkeen. Sopiva opettaja on ollut hakusessa jo pidemmän aikaa, saapa nähdä täyttääkö löytämämme iäkäs kuubalaisrouva odotuksemme. Tai eihän meillä mitään erityisiä odotuksia ole, pääasia ettei opetus ole pelkkää  pakkotoistoa. Harrastustoimintamme on tällä kertaa kovin musiikkivoittoista, sillä kotona on viikonlopusta asti soinut oikea kitararokki. Kävimme ostamassa omaan vanhaan sähkökitaraani vahvistimen ja Nico onkin vedellyt Smoke on the wateria oikein antaumuksella. Olisi tietenkin kiva, jos hän oppisi muitakin biisejä, koulun kitaratunnit kun ovat lähinnä sormiharjoittelua. Eli juuri sellaista tylsää musiikkiopetusta, joka vie viimeisetkin halut harjoitella. Onneksi netistä löytyy soinnut ja otteet lähes kaikkiin maailman biiseihin.

Kävin Nicon kanssa sunnuntaina katsomassa uusimman Harry Potter -leffan 3D imax -teatterissa. Meille olisi kelvannut ihan tavallinenkin versio, mutta alkuperäiskielellä leffaa ei enää esitetä kuin muutamassa salissa ja tämä imax sattui olemaan helpoimman matkan päässä. Hieman ihmettelin, kun en mitään 3D-ulottuvuutta havainnut, mutta se tulikin vasta leffan loppuosassa ja kesti vain kymmenisen minuuttia. Ihan turhaan olimme istuneet koko leffan ajan ne kakkulat päässä, mutta niin tekivät muutkin. Olihan se hieno kokemus, kun näyttelijät tuntuivat ihan oikeasti liikkuvan siinä edessämme. Nico innostuikin jatkamaan Harry Potter -sarjan lukemista siitä, mihin ääneenlukusessioni jokunen vuosi sitten oli jäänyt, eli Liekehtivästä pikarista eteenpäin, kieli tosin on nyt vaihtunut englantiin.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että pidän pientä paussia blogin päivityksessä, koska mitään erityistä raportoitavaa ei ole tiedossa. Lokakuun puolessa välissä alkaa syksyn vieraiden kavalkadi ja se jatkuukin aina vuodenvaihteen yli. Sitä ennen saatamme piipahtaa Acapulcossa, mikäli hurrikaanit hieman rauhottuvat. Terveiset vaan teille Gabrielle, Humberto, Ivo ja Juliette: kiertäkää Meksiko kaukaa!